Timi Wahalahti on tekijänoikeuksista
huolestunut lopputyötään tekevä tietotekniikkapainotteisen
kuvaamataidon opiskelija ja haluaa herättää kysymyksiä tällä
projektilla. Huolestuneisuus koskee tekijänoikeusjärjestelmän
virhekohtia, CD- ja DVD-levyjen epäkaupallinen kopiointi on laitonta,
Hyvää syntymäpäivää -laulun laulaminen rikkoo tekijänoikeuksia.
Mihin
yhteiskunta on menossa, voiko kohta olla että tekijänoikeudella
suojatun laulun hyräileminen on laitonta?
Muutokset systeemissä
alkaa ruohonjuuritasolta keskustelun ja kansan herättämisellä, kansan
voimalla voimme muuttaa maailmaa yhteiskunnalle, ei tietylle ryhmälle
suotuisampaan suuntaan. Toimin mukana monessa kansalaisliikkeessä sekä
pyörin politiikassa, minua kutsutaan poikkeukselliseksi nuoreksi josta
en pidä sillä minulle yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut
tärkeää
ala-asteen viimeisistä vuosista lähtien.
Rakennan nettisivuja
harrastukseksi ja videon kanssa työskenteleminen on hauskaa joten
valinta lopputyön toteutustavasta oli hyvin selvillä heti alusta
alkaen. Aiheen kanssa meni tovi mietiskellessä mutta sekin muotoutui
hetken mietinnän jälkeen. Poikkeuksellisesti aloitin työstämisen jo
puoli vuotta ennen muita aloittamalla videomateriaalin keräämisen,
mikä kestikin useita kuukausia.
